Helena Kekkonen Oulussa (kirjoittanut Jari Papunen)

Helena Kekkonen

Taksvärkkitoiminta edistää parhaimmillaan erinomaisella tavalla humanistisia arvoja maailmassa. Näin ajatteli vuonna 2013 Humanistisen kunniamaininnan yhdessä miehensä Riston kanssa saanut Helena Kekkonen.

Yli 20-vuotinen taksvärkkiyhteistyömme Helena Kekkosen kanssa alkoi 1990-luvun alkupuolella, kun silloisen Kuusiluodon lukion oppilas Heidi Heikkilä lähti eteläafrikkalaiseen lastentarhaan harjoittelemaan. Oppilaskunta kiinnostui asiasta ja yläasteen ja lukion lehtori Pirkko Toljamo toimi tarmokkaana yhteyshenkilönä. Helenalla oli tuolloin muutoinkin käyntiä Oulun yliopistolla ja Normaalikoululla, joten yksi koulu sopi vielä hyvin kuvioihin. Näin alkoi erittäin hedelmällinen, pitkäjänteinen ja sangen tuottoisa taksvärkki (vapaa arvio 70 000e!).

Raha ei kuitenkaan ollut ainoa pontimemme, tärkeitä teemoja olivat kehitysyhteistyö, rauhankasvatus ja maailmalle avautuminen. Helena kävi koulullamme OSYKissa (Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio) säännöllisesti kertomassa Etelä-Afrikan Johannesburgin New Nation Schoolista ja Amakhaya-/ Sinempumelelo –projekteista innoittaen niin oppilaita kuin opettajiakin. Muistan elävästi, kuinka täysi salillinen oppilaita nousi seisomaan taputtaen ja kunnioittaen, kun Helena kertoi EELAKista (Eristetään Etelä-Afrikka -projekti) ja veriappelsiinikampanjasta.

Syksyllä 2010 käytyämme oppilaskunnan edustajan 17-vuotiaan Iriksen kanssa Kekkosilla Helsingin Lauttasaaressa ”Silta sukupolvien yli” –illassa, Iris kirjoitti viestissään rauhanklubilaisille oppilastovereilleen: ”… ja tulivat mun luo kättelemään ”ihanaa että nuoret jaksaa vielä olla kiinnostuneita näistä tärkeistä asioista!” Ja huh, miten monta yhteistyöehdostusta sain! Varsinkin Johanna Laaja haluaisi laittaa meidän klubin Rauhankasvatusinstituutin nettisivulle ja kertoa meistä muille Suomen lukiolaisille esimerkkinä… Helena on aivan uskomaton persoona! Niin viisas, niin nykyaikainen ja niin aidon ystävällinen…”

Koulullamme kävi myös vieraita Etelä-Afrikasta – ja meiltä pääsi muutama oppilas vastavierailulle. Erityisen mielenpainuva oli johannesburgilaisen Jo Didibengin, Youth for Christ –järjestön johtajan vierailu OSYKissä . Seuraavassa hänen näkemyksensä UBUNTUSTA: ”Te olette toteuttaneet UBUNTUa! Ubuntu on afrikkalaisen humanismin peruskäsite; se merkitsee toisista välittämistä, ihmisten rauhanomaista keskinäistä elämää, vastuunottamista lähimmäisistä, sen toteamista, että itse kukin on osa koko ihmiskuntaa. Ubuntu tarkoittaa myös myötätuntoa, ymmärtämystä toisia kohtaan. Ubuntun sisäistäneet ihmiset ovat lämpimiä, anteliaita, vieraanvaraisia ja valmiita jakamaan omastaan. He ymmärtävät, että ihminen voi toteuttaa ihmisyyttään vain toisten ihmisten kautta, heidän kanssaan.” (YK:n Kansainvälisenä lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2007.)

Itselläni oli myös ilo käydä omakustanteisesti Johannesburgissa ”tarkastamassa” lääkärivaimoni kanssa taksvärkkikohteemme: katulapsikoulu ja HIV-lasten asuntola. Se oli yksi elämäni tärkeimpiä matkoja! Tärkeä oli minulle myös syyskuussa 2000 Tampereen Teiskon Murikka-opistossa pidetty korkean tason Ikkuna tulevaisuuteen -rauhanseminaari monine korkea-arvoisine, jopa ministeritason vieraineen ( esimerkiksi Nickey Iambo, entinen pakolainen, tuolloin ministeri,huhtikuussa 2015 Namibian varapresidentti, joka muuten on suorittanut muutaman korkeakoulututkinnon suomen kielellä Helsingin yliopistossa). Tässä seminaarissa Helenalla oli tarkoitus ilmoittaa eläkkeelle vetäytymisestään aktiivisesta rauhantoiminnasta – olihan hän jo yli 70 -vuotias! Mutta kuunneltuaan häntä ylistäviä liikuttuneita afrikkalaisia puheenvuoroja hän päättikin: ”En minä eroakaan!” Tuolloin saimme nähdä ja kokea, että ”tuossa naisessa oli virtaa vaikka mihin!” – Elämää Palvelemaan – tekniikkaa aina oppii, taisin ajatella minäkin. Tuossa seminaarissa tutustuin Reijo E. Heinoseen ja globaaliin etiikkaan ja sitä kautta katolisen, kriittisen ajattelijan Hans Küngin ajatteluun (Weltethos). Globaalietiikka oli tuolloin murtautumassa laajempaan tietoisuuteen. Jopa Iranin presidentti Khatami oli kirjoittanut 1998 Frankfurter Allgemeine –lehdessä, että mikään uskonto ei omista ehdotonta totuutta.

Parlamentaarisella tasolla globaalietiikka ei kuitenkaan saanut riittävästi ilmaa siipiensä alle. Se ei kuitenkaan ole kuollut: Saksassa ilmestyi vastikään ”Ethik im Weltkontext” -teos, missä Heinosellakin on artikkeli uuden maailmaneetoksen etsimisestä maailmanuskonnoista ja eri kulttuuripiireistä keskittyen yhteisiin, ei erottaviin piirteisiin ja fundamentalismin torjumiseen. Itse käyttäisin sekulaarihumanistina ja vapaa-ajattelijana mieluummin termiä planetaarinen etiikka ja globalisaation asemesta termiä maapalloistuminen (ransk. mondialisation), sillä globalisaatio herättää toisinaan negatiivisia konnotaatioita. Pallohan on meille kaikille yhteinen (globus = karttapallo)!

Tampereen seminaarista kerrottakoon vielä seuraava hauska ja opettavainen saunaepisodi: Mustat miehet olivat yllättävän kovia saunomaan. Heitä pelmahti sauna täyteen ja he kiilasivat minut, ainoan valkoisen sillä hetkellä, kiukaan nurkkaan. Sitten vierustoverini alkoi hangata ja hieroa itseään aivan vimmatusti, niin että hikikarpalot vain lentelivät. Suojauduin minkä pystyin. Hän huomasi hätäni ja murjaisi: ”Jos hankaan itseäni tarpeeksi, minusta tulee yhtä valkoinen kuin sinusta!” Ja sitten räjähdimme kaikki yhdessä nauramaan! Oli se vaan niin aseistariisuva laukaisu! Koulussa perustimme vuonna 2009 Rauhanklubi 34:n (34 oli uskonnon luokka, mutta minullehan se sopi hyvin, sillä mielessäni oli RK 34 eli rynnäkkökivääri 34 – ja kynähän pitää sisällään sitä (surullisen) kuuluisaa tulivoimaa – Charlie Hebdo –tragedia on tuoreessa muistissa).

Järjestimme seminaareja esimerkiksi tyyliin:” Rajat rikkova rauhankasvatus” aiheinaan mm, Paolo Freire ja vallankumouksen pedagogiikka (Helena Kekkonen), Vapautuksen teologia (Marja-Kaisa Heikkinen, uskonnon lehtori), Ihmisoikeudet, kestävä kehitys ja ihmiskunnan henkinen tulevaisuus (Jari Papunen) ja lukuisia oppilasesitelmiä. Nuoruuden voimalla mentiin: ei rajoja, ei kyynisyyttä! Helena mahdollisti meille myös toistuvasti säveltäjämestari Kaj Chydeniuksen ja Toppilan laulustudion Hannu Sirénin laulajien konsertit herkistämään ja ylevöittämään mieliämme.

Tänään, pitkänä perjantaina 2015 huomaan tätä kirjoittaessani, että Rauhankasvatusinstituutin edeltäjän Rauhanopiston perustaja Yrjö Kallinen oli Hilkka Pietilän haastateltavana televisiossa myös pitkänä perjantaina 44 vuotta sitten. Tuo haastattelu jysähti minun (kuten monen muunkin!) tajuntaan pommin lailla! En vielä silloin tiennyt, että 12 vuotta tuosta haastattelusta, olisin astuva nykyiseen kouluuni, missä tuolla sosialistilla,, teosofilla ja vapaa-ajattelijalla (!), pasifistina ja kirkostaeronneenakin puolustusministeriksi valitulla kuuluisalla puhujalla oli tapana käydä julistamassa. Hänen puheessaan oli paatosta, mutta myös eetosta ja logosta – aivan kuten Helenallakin! Molemmat olivat itsepäisiä, siis peräänantamattomia rauhan ja ihmisyyden kysymyksissä. Sanat eivät aina ole veteen kirjoittamista! Sanoilla luodaan: Ja alussa oli sana! Tuo neljä kerta kuolemaantuomittu Kallinen sai pirullisen (sic) elämän, minkä vuoksi hän vankilassa vannoi itselleen:

”… en enää ikinä tässä tai tulevissa maailmoissa tottele ketään enkä mitään arvovaltaa, käskijää, hallitusta, jumalia tai enkeleitä, missään muussa kuin siinä, minkä myönnän oikeaksi tai parhaaksi mahdolliseksi…”

Samoin kun Kallinen, myös Helena oli elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa sodan varjossa kuten myös Helenalle tärkeä Erich Fromm, ateistinen mystikko ortodoksijuutalaisella taustalla (sic) , (”Tuhoava ihminen”) sekä Emmanuel Levinas. Onko Levinas sittenkin oikeassa sanoessaan, että ensimmäinen filosofia on ”toisen kasvot”, sitten vasta tulee metafysiikka?

Minä olen saanut elää vain rauhan aikaa, mutta uusia uhkia on noussut: Olemme potkimassa puhki tämän ainoan pallomme, pikku Prinssin planeettamme! ”Rakkaus on sitä, että katsoo yhdessä toisen kanssa samaan suuntaan”, (A. de Saint-Exupéry).

Sanat ovat symboleita, Symboli < kr. sym-ballein ’heittää yhteen’ – dia-ballein ’heittää erilleen’ > diabolos, diavolo, diable ’paholainen’, ’piru’. ”Aimer, c’est agir” (V. Hugo), rakastaminen on toimimista. ”Rauhantyö on merkityksellistä ainoastaan johtaessaan toimintaan” (J.Galtung). Helena harjoitti rauhantyötä johdonmukaisesti koko elämänsä. Hän oli optimisti, joka uskoi kasvatuksen voimaan. Lopuksi yksi vavahduttava käsky, yksi jylhä toteamus ja yksi ”tuhannen taalan” kysymys, Ensinnäkin: ” Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen… (Matt. 5: 25) Riitapuoli eli vastapuoli on varsinainen itse, joka myös omanatuntonamme on meidän tuomarimme, ja jonka tuomiolta emme pääse. Tiellä olemista on meidän nykyinen mainen elämämme, esittää Sven Krohn teoksessaan Ydinihminen.

Toisekseen: Jokainen yksinään maan sydämellä / Auringonsäteen lävistäminä / Ja äkkiä on ilta. (S. Quasimodo)

Kolmanneksi: ”Elämmekö unessa? Nukummeko me? Nukutetaanko meitä? (Y. Kallinen)

Vaikka oli tiistai ja harmaata, meillä koulussa paistoi aurinko, kun Helena oli kylässä. Nyt tämä kaikki on jo historiaa. Oppilailla on auttamishalu tallella, mutta nyt se kanavoituu kummilapsitoimintaan ja jo valtakunnallistakin huomiota saaneeseen Pidä huolta –vanhustyökurssiin.

Olen onnellinen näistä yhteisistä vuosista Helenan (ja Riston) kanssa tietäen, että tunne oli molemminpuolinen.

Jari Papunen
lukion lehtori
Oulu