Hallituksen jäsenen Jari Papusen raportti.
Osallistuin tähän kongressiin kauniissa Luxemburgissa Suomen delegaattina yhdessä noin 80 muun
delegaatin kanssa yli 50 maasta. Ensimmäisenä päivänä oli koko päivän avoin seminaari, toisena
päivänä vuosikokous, jolloin valittiin Andrew Gibsonin 10 vuotta kestäneen puheenjohtajuuden
jatkajaksi Maggie Ardiente sekä kolme hallituksen jäsentä. Vuosikokous kesti myös koko päivän eli
9-17! Tähän tulivat lisäksi oheistapahtumat ja illalliset. Kuntoa ja turnauskestävyyttä siis vaadittiin.
Ja kaikki englanniksi, jota kukin puhui omalla aksentillaan, Nativisti englantia puhuvat eivät
antaneet mitään armoa hitaammille! Luxemburgissa muuten paikalliset puhuvat luxemburgia, ja jo
6-7 vuotiaana tulevat koulussa saksa ja ranska. Sitten kun nämä kolme kieltä hallitaan, tulee
englanti 14-vuotiaana. Koska väestö koostuu 80% muualta tulleista, puhuvat monet vielä esim.
portugalia ja italiaa.
Paikallisjunat, bussit ja raitiovaunu ovat ilmaisia ja toimivat sujuvasti. Kongressin pitopaikaksi
Luxemburg siis soveltui mainiosti. Viisikymmentä vuotta sitten täällä vierailtuani en aavistanut
palaavani vielä kerran tänne tässä roolissa.
Ensi vuoden kongressin piti olla New Yorkissa, mutta Amerikan epävakaiden olojen vuoksi monet
humanistit pelkäsivät jäävänsä viisumia paitsi, ja siksi kokous pidetään Kanadan Ottawassa
heinäkuussa 2026.
Seminaaripäivänä oli kaksi pääesitelmää ja lyhyitä tietoiskuja paneeleineen hyviksi havaituista
humanistisista käytänteistä eri puolilta maailmaa.
Pääteemana oli avoimen yhteiskunnan vahvistaminen tieteen avulla tai toisin sanoen: Miksi
tiedevastaisuus muodostaa uhan avoimelle yhteiskunnalle?
Christian Myers esitelmöi aiheenaan: Iskeekö obskurantismi (uudistusten ja valistuksen
vastustaminen) takaisin? Tiedevastaisuus ja demokratian vastaisuus ovat kuin saman kolikon kaksi
puolta.
Clemens Lintschingerin aihe oli edellistä täydentävä: Miksi demokratiat tarvitsevat vahvaa
tiedettä?
Valistuksen ajoista eli kiteytetysti Diderot’n ja D’Alembertin ensyklopedian ajoista olemme voineet
saada (sensuurista/kirkon kontrollista yms.) vapaata tietoa, mutta tieteen ja vapaa-ajattelun
esitaistelijoita uhkasivat (ja uhkaavat) alati erilaiset giljotiinit. The Index Librorum Prohibitorium
(kiellettyjen kirjojen luettelo) 1669–1966 kertoo karua kieltään. Ateismi oli kriminalisoitu
Euroopassa, ja vaarallisilla ajatuksilla saattoi olla rankat seuraukset. Samalla on kuitenkin
muistettava, että valistus tavoitti vain eliitin, se ei (yleensä) tavoittanut työväkeä eikä maalaisia.
Vuonna 2025 tilanne on toinen, monimutkaisempi, sillä nyt meillä on Internet ja tekoäly.
Demokratia ja tiede eivät ole paralleeleja voimia, vaan vapaan yhteiskunnan toisistaan riippuvia
pilareita. Ne syntyivät valistuksen perintönä haastamaan dogmeja, vaatimaan vastuullisuutta ja
laittamaan järjen autoritaarisuuden yläpuolelle. Nyt tämä historiallinen liitto on hyökkäyksen
kohteena: ne joko kohoavat tai kaatuvat yhdessä. Obskurantismi, viraalit disinformaatiot tai
ideologinen tieteenvastaisuus eivät hämärrä ja nakerra vain totuutta vaan itse vapautta.
Asiantuntijoiden vähättely, toisinajattelijoiden hiljentäminen ja yleinen järjenkäytön väheneminen
eivät tapahdu sattumalta, ne ovat kontrollin strategioita. On nähtävä illuusion läpi: jos tiedettä
sensuroidaan, demokratia vaarantuu; jos demokratia koverretaan ontoksi, tiede politisoidaan tai
tukahdutetaan. Molemmat tarvitsevat toisiaan menestyäkseen. Valistuksen ajattelijat ymmärsivät
tämän: ihmiskunnan menestys riippuu vapaudesta kyseenalaistaa, oppia ja väitellä, ja että
totuutta tarvitsee suojella lailla ja valta saatava järjen kontrolliin. Säilyttääksemme
tulevaisuutemme meidän täytyy vaatia takaisin valistusta. Tämä ei ole nostalginen ele, vaan
poliittinen välttämättömyys. Yhteiskunta, joka ei voi yhdessä käyttää järkeään, ei voi hallita
itseään, ei innovoida eikä viime kädessä voi säilyttää vapauttaan.
Taistelkaamme uuden universaalisen demokraattisen valistuksen syntymisen puolesta!
