Teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist korostaa puhuvansa uskonnottomuudesta, muttei edustavansa ateismia. Enqvistin mukaan ihmiskunta kysyi muutaman ensimmäisen vuosituhannen suuria kysymyksiä, joihin ei saatu vastauksia. Muutos tuli vasta, kun nämä hylättiin ja alettiin kysyä pieniä kysymyksiä ja saada niihin luotettavia vastauksia. Muutoksen airuena toiminutta Galileoa seurasi Newtonin myötä todellinen tieteellinen murros ja modernimaailma, jota ei tavoitettu enää lavealla pensselillä vaan pilkkomalla kysymykset yhä pienempiin osiin.
Monilla on kuitenkin harhainen käsitys tieteestä ja erityisesti Enqvistin edustamasta luonnontieteestä. Tiede ei ole kaiken tietomme summa vaan tapa saada tietoa – ei mitään mystistä vaan tarkaksi hiottua arkiajattelua. Luonnontiede pyrkii välttämään ’ranskalaisen filosofian puuroa’ ja käyttämään sen sijaan yksiselitteistä matematiikan kieltä. Empiirisen tiedon ylivertaisuudelle ei ole mitään loogista pakkoa. Jumalallinen ilmoitus voisi aivan yhtä hyvin olla parempi tiedonhankinnan tapa, joskin tulokset puhuvat toista. Järki sanelee senkin uskommeko ilmoituksen aitouteen vaiko emme.
Tekemisen välineenä tiede itsessään on uskonnoton. Sen kohteena on kaikki julkinen tieto, joka voidaan saavuttaa. Näin ollen uskonnolliset lauseet rajaavat itsensä tieteen ulkopuolelle. Uskonnollinen kieli perustuu kokemuksiin, tieteen kieli havaintoihin. Jälkimmäinen voidaan osoittaa epätodeksi yhteisesti sovituin periaattein, kun taas edellistä ei voida. Uskonnosta nouseva lause: ”tiede ei voi osoittaa, ettei Jumalaa ole olemassa”, on itsessään täysin merkityksetön. Millä keinoin tällainen olemattomuus voitaisiin osoittaa? Samoin uskonnon lause: ”Jumala on olemassa”, ei lopulta ole edes kokemuslause vaan voimakas tunnelause ja mantra, jota voidaan toistaa muttei todistaa.
Tieteen ja uskon välille ei voi syntyä vuoropuhelua siitäkään syystä, että tiede on metodi. Toisin on tieteelliseen tietoon nojaavan tieteellisen maailmankuvan laita. Maailmankuvaksi sen tekee vasta se uskomusten joukko, jolle se perustuu. Tieteellinen maailmankuva voi olla myös uskonnollisella ihmisellä. Jännite syntyy vasta uskonnollisen fundamentalistin myötä, joka uskoo uskonnollisen ilmoituksen antavan tietoa tieteellisestä maailmasta. Näin Jumala ikään kuin paistaa tieteellisten havaintojen lävitse. Tämä jää puhtaaksi demagogiaksi, jollei samalla osoiteta millainen todistusaineisto voisi kumota Jumalan olemassaolon. Tieteellisillä todistusaineistoilla Jumalan olemassaoloa perusteleva on kuin huijari, jonka kolikossa on kaksi samaa puolta ja näin vain yksi vastaus. Suomessa tulisi huomata, että anglosaksisen maailman keskustelu kohdistuu juuri tällaista fundamentalistia kohtaan, joka ei tosin täälläkään ole täysin tuntematonta.
Myös tieteellisen tosiseikan ja tieteelliseen tietoon perustuvien uskomusten välille tulisi tehdä ero. Enqvist pohti, miksei yleisesti voida hyväksyä sitä tosiasiaa, ettei uskonnollisia ajatuksia ole olemassa ilman molekyylien valtakunnassa tapahtuvia muutoksia. Ajatus löysi muotonsa tiedemiehen ’post-apostolisena uskontunnustuksena’, jonka mukaan ”Uskonnolliset uskomukset ovat molekyylien muodostamia konfiguraatioita aivoissa.” Enqvistin mukaan uskonnolliset uskomukset ovat lopulta meemejä. Meemi itsessään on käsitteenä arvovapaa, eikä ota kantaa uskonnollisten uskomusten hyvyyteen, huonouteen tai totuudellisuuteen, ja jonka uskonnollinenkin ihminen voi näin ollen hyväksyä. Uskonnollisten uskomusten ohella myös monet muut asiat kuten poliittiset ideologiat tai uskonnottomuus ovat meemejä. Tieteellisen maailmankuvan kannalta nämä ovat sinällään yhdentekeviä. Tieteellinen maailmankuva olettaa ainoastaan, että kaikilla luonnollisilla asioilla on luonnollinen selitys.
Tieteellinen maailmankuva istuu hyvin uskonnottoman ihmisen maailmaan, joka ei Enqvistin tavoin koe uskonnollisia värähtelyjä. Uskonnottoman ja ateistin ero tulee esiin siinä, että ateistille Jumalan olemassaololla on merkitystä toisin kuin uskonnottomalle. Näin ollen uskonnottoman näkökulmasta evidentit ateistit ovat aivan yhtä hölmöjä kuin evidentit uskovaiset.
Enqvist ei itse koe suurta intohimoa uskonnosta käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun, vaikka onkin ottanut osaa esimerkiksi keskusteluun lapsikasteen moraalista. Sitä vastoin hän on kiinnostunut uskonnollisen uskon luonteesta, koska kaikilla ihmisillä on uskomuksia. Uskonnottomalla ihmisellä ei vain ole uskonnollisia uskomuksia. Hänellä voi kuitenkin olla uskomuksia esimerkiksi ranskalaisen viinin hintalaatusuhteista. Tällainen uskomus ei ole ristiriidassa tieteellisen maailmankuvan kanssa ja se voi muuttua havaintojen myötä. Suomalaisten enemmistön maailmankatsomuksellisen mittatikun muodostaa kuitenkin luterilaisuus, johon kaikki muut uskonnot ja ilmiöt suhteutetaan, josta Ilkka Pyysiäinen on todistanut.
Enqvist kokee ongelmalliseksi sen, ettei uskonnollisilla uskomuksilla ole selväpiirteistä ydintä. Itse hän uskoo siihen, että tiede on paras tapa saada tietoa, mutta on valmis luopumaan siitä, jos joku voi esittää toisenlaista evidenssiä. Enqvist haastoikin läsnäolijat tarjoamaan parempaa, jumalalliseen ilmoitukseen perustuvaa tietoa tieteellisistä tosiasioista kättä nostamalla. Yksikään käsi ei noussut.
Tämä puolestaan antoi pontta Enqvistin näkemykselle, jonka mukaan tieteelliselle maailmankuvalle ei ole todellista vaihtoehtoa. Eikä hän liioin usko tieteellisen ja uskonnollisen maailmankuvan vuoropuheluun. Keskustelussa esiintyy paljon toisistaan erillä pidettäviä käsitteitä, kuten maailmankuva ja maailmankatsomus.
Maailmankatsomuksella on oma etiikka ja estetiikka. Siten ei ole mielekästä puhua tieteellisestä maailmankatsomuksesta vaan esimerkiksi naturalistisesta maailmankatsomuksesta. Henkilöllä voi hyvinkin olla tieteellinen maailmankuva ja uskonnollinen maailmankatsomus. Sen sijaan eettiset arvot muuttuvat ajan kanssa, koska ei olemassa mitään muuttumatonta, absoluuttista arvoa, johon ne perustuisivat.
Esityksensä lopuksi Enqvist vielä summasi tieteen olevan metodi ja tieteellisen tiedon tällä metodilla hankittua, kriittistä tietoa, joka muodostaa perusteltujen, julkisten uskomusten joukon, joiden hankinnassa tunteilla ei ole merkitystä. Tieteellinen maailmankuva puolestaan on sellainen käsitys maailmasta, joka pohjautuu tieteelliseen tietoon, mutta ylittää sen, eikä ole matemaattisesti todistettavissa. Sen sijaan tieteellisellä naturalismilla saattaa löytyä keskusteltavaa maailmankatsomusten alalla.
(Kari Ekvistin esitelmästä 2014)