(by Irma Peiponen)

Helsingin Humanistiyhdistyksessä on tänä keväänä keskusteltu ihmisoikeuksista, joita me suomalaiset pidämme ehkä liiankin itsestään selvinä. Viranomaiset ovat vastuussa siitä, että ihmisoikeuksia ja niitä suojaavia lakeja noudatetaan, mutta me kaikki muutamme ihmisoikeuksia todeksi. On päästävä teoriasta käytäntöön. Tarvitsemme asennemuutosta.

Suomi valtiona on ratifioinut kansainväliset sopimukset muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Tunnollisesti on katsottu, että lainsäädäntö vastaa allekirjoitettuja sopimuksia. Vammaisten oikeuksien sopimus on vielä kesken ja saamelaisten maaoikeudet edelleen ratkaisematta. Kun sopimusten toteutumista tarkastellaan, on YK:n ihmisoikeusneuvosto huomauttanut Suomea mm. siitä, että naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta on pahaa. Turvakotipaikkoja ei ole riittävästi.

Työmarkkinoilla naiset ovat syrjityssä asemassa mm. palkkakehityksessä. Syrjintää esiintyy muitakin ryhmiä kohtaan. Kansalliset vähemmistöjä ja maahanmuuttajia kohdellaan epäasiallisesti. Oikeuskäsittelyt vievät meillä monesti liian pitkän ajan.

Julkisuudessa keskustellaan lasten huostaanotosta, potilaiden itsemääräämisoikeudesta, alkoholi-ja huumeongelmasta, vanhusten kohtelusta tai köyhyydestä. Miellämmekö, että nämä asiat ovat ihmisoikeuskysymyksiä. Viranomaiset tarvitsevat koulutusta. Asioihin on suhtauduttava vakavasti.

Lääkärin tulisi pystyä tunnistamaan ihmiskaupan uhri, opettajan puuttumaan koulukiusaamiseen, sosiaaliviranomaisen olisi ymmärrettävä, mitä tarkoittaa lapsen etu ja poliisin, missä menevät voimankäytön rajat.

Hallitusohjelmassa on nyt ensimäistä kertaa ihmisoikeustoimintaohjelma. Jatkossa on ehkä hyvä keskittyä pahimpiin puutteisiin, että niissä saataisiin edistystä aikaan. Kansalaisten puolesta asioita Suomessa valvoo eduskunnan oikeusasiamies, Euroopassa EU:n ihmisoikeusasiamies ja viimeinen mahdollisuus asioittensa ajamiseen on Euroopan Neuvoston ihmisoikeustuomioistuin.

Toinen puoli ihmisoikeusrikoksia tapahtuu yhteisöissä, jotka loukkaavat tai rajoittavat niihin kuuluvien yksilöiden oikeuksia. Esimerkiksi romaanit ovat ryhmänä syrjittyjä, mutta yhteisönä saattavat rikkoa yksilön oikeuksia vaikkapa väistämisvelvollisuutta vaatimalla. Joidenkin uskonnollisten yhteisöjen rikokset ovat paljon olleet esillä julkisuudessa.

Meille humanisteille tärkeää on se, että valtiovallan tulee olla neutraali ja kohdella kansalaisia yhdenvertaisesti. Emme me ole suvivirttä kieltämässä, vaan haluamme, että myös uskonnottomat oppilaat otetaan huomioon kouluissa esim. aamunavauksissa ja että päiväkodit toimivat reilusti myös uskonnottomia koteja kohtaan. Asioistahan voi neuvotella ja pyrkiä kaikkia kunnioittavaan ratkaisuun.