Helsingin humanistiyhdistyksessä on tänä syksynä mietitty, mikä ihminen on; poikkeammeko me suuresti aikaisemmin eläneistä ja mikä meistä tekee ihmisiä.
FT Sonja Koski selvitti ihmisen evoluutiota, miten ihmislajit ovat kehittyneet neljässä miljoonassa vuodessa. Oli ilo kuunnella tutkijaa, jolla on kansainväliset yhteydet, innostus ja kyky esittää asiansa. Arkeologi Timo Miettinen puhui innostavasti kulttuurievoluutiosta yhdistellen taiteen evoluutioon ja ihmisten ajatteluun maailmankaikkeudesta. Yleisö kuunteli keskittyneesti.
Tässä mitä kirjoitan, ei ole esitysten referointia, vaan ajatuksia näiden esitelmien pohjalta.
Ihmisen kehitys on ollut nopeaa viimeiset 200 000 vuotta. Itsekkäästi me nykyihmiset olemme tietysti kiinnostuneita nimenomaan oman lajimme historiasta. Homo sapiens kehittyi Afrikassa heidelbergin ihmisestä ja levisi sieltä Eurooppaan kohdaten ainakin neanderthalin ihmisen, joka sekin oli kehittynyt heidelberbilaisesta. Lähi-itään nykyihminen tuli noin 100 000 vuotta sitten ja levittäytyi sieltä eri suuntaan. Ihmispopulaatiot pienenivät Sumatran Toba-tulivuoren purkauksen aiheuttamassa arktisessa yössä 74 000 vuotta sitten 10 000 tai vähempään. Geneettisesti olemme siis hyvin samanlaisia. Uusi invaasio Eurooppaan tuli noin 60 000 vuotta sitten ja uudelleen 40 000 vuotta sitten.
Nykyihmisen fyysiset piirteet olivat silloin näkyvissä. Ihmisyyden kannalta tärkeää oli aivojen ja nimenomaan cortexin kasvu. Ihmisestä tuli entistä innovatiivisempi tekniikan kehittämisessä ja ympäristön hahmottamisessa. Ajattelu ja oppiminen oli mahdollista. Tieto kumuloitui ja sitä alettiin käsitellä kielellisesti.
Kyllä esimerkiksi sukulaisemme simpanssitkin oppivat käyttämään yksinkertaisia työkaluja ja hahmottavat sosiaalisia suhteita, mutta oppiminen ei siirry laumasta toiseen. Monilla eläimillä on ääntelyä, millä on selvä tarkoitus lajitovereille. Eläinten empatiakyvyistä emme tiedä, siihen tarvittavia peilisoluja on kyllä ainakin simpansseilla.
Kieli, mikä syntyäkseen vaatii tiettyjä fyysisiä ominaisuuksia ja käsitteellistä ajattelua, on kuitenkin ihmislajin keino siirtää tietoja ja taitoja sosiaalisessa yhteisössä. Näin kulttuurista kehittyi kumulatiivista, minkä me nykyisin elävät olemme saaneet havaita.
Ihmisen evoluutio jatkuu, mutta Sonja Koski korosti, ettei se niinkään ole geneettistä, vaan kulttuurista. Luonto ja ympäröivä kulttuuri ovat ihmisen kehityksen vauhdittajia. Kun kehitys tapahtuu sosiaalisissa suhteissa, ihminen tarvitsee empatiaa ja suvaitsevaisuutta, erilaisuuden sietoa. Tästä mielen teoriasta soisi kuulevansa Sonja Kosken puhetta.
Ihmisen mieli on tiivistynyt aivojen ominaisuudeksi. Se on ihmisen henkinen sisäinen olemus, missä ajatukset, tunteet ja tietoisuus ilmenevät. Kun ihminen kuuntelee elimistöään ja havainnoi ympäristöään, syntyvät tunteet arvioiden ja tulkintojen perusteella. Tietoisuus on itsetajuntaa, mielen ovi, missä ihmisen oma identiteetti ja ympäristö kohtaavat. Humanistinen etiikka perustuu tähän ihmisen mielen ja tietoisuuden kehittymiseen. Siksi evoluutio on osa humanismia.
Myös Timo Miettinen katsoi ihmisen kognitiivisen kehityksen alkaneen noin 60 000 vuotta sitten. Taiteen juuria hän etsi luonnosta ja maailmankaikkeudesta, jonka hän katsoo olevan maailman vanhin silmä. Taide on tieteen alkusoittoa, joka etsii sisäistä totuutta ja ilmentää sisäistä järjestystä. Kun ihminen tarkkailee luontoa, hän näkee katoavaisuuden. Miettinen rinnasti maailmanlopun pelon ja ihmisen kuoleman pelon niin, että hän näkee taiteen myös surutyönä.
Paitsi geenit, myös meemit, nuo kulttuurin geenit, siirtyvät sukupolvelta toiselle. Siksi Miettinen näkee yhtäläisyyksiä eri aikojen taiteen välillä.
Timo Miettinen kysyykin, miten voimme sanoa muinaiskulttuurien olleen primitiivisiä. Siihen ihmettelyyn on helppo yhtyä. Kun tiedot ja taidot kumuloituvat, ei ihmisillä joskus 30 000 vuotta sitten ollut käytettävissään tekniikkaa ja tietoja, joita meillä nyt on. Mutta hekin havainnoivat ja yrittivät selittää olevaista. Siitä kertovat paleoliittiset kalenterit ja kalliotaide, joka ajoitusmenetelmien kehittyessä saa ikää lisää. Pyreneitten vanhimmat ovat yli 30 000 vuotta vanhoja, Afrikasta löydetään selvästi vanhempiakin.
Luolamaalauksia on tulkittu monella tavalla. Tavallisimpia lienevät magiaan liittyvät tai sitten ne ilmentävät yksinkertaisesti ihmisen kauneuden kaipuuta. Ainakin osalla on ollut myös merkitystä viestien välittäjänä. Siis eräänlaista kirjoitusta. Kalliotaide on niin kiehtovaa, että siihen helposti jää koukkuun. Ainakin nöyrä suhtautuminen ennen eläneisiin lisääntyy.
Meistä ihmisistä itsestämmekin riippuu, mihin suuntaan evoluutio kulkee. Niin merkittävässä asemassa kulttuurikehitys on. Jatkaako ihmiskunta tanssiaan Siinain kultaisen vasikan ympärillä, niin kuin Miettinen asian ilmaisi, vaan osaammeko ottaa uuden suunnan.
FT Ville Lähde kertoo joulukuussa, minkälaisessa niukkuuden maailmassa elämme ja mitä se meiltä edellyttää. Mutta sitä ennen Jan Moliis kertoo, mitä on transhumanismi.
Irma Peiponen, Humanistiliiton pj